Sulkasetin junioritoiminta
Sulkasetin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille liikunnallisia kokemuksia, sosiaalisia taitoja ja yhteistoimintaa. Sulkapallon pelaaminen kehittää fyysisiä ominaisuuksia kuten kehon hallintaa, nopeutta ja kestävyyttä. Leikkimielinen kilpailu ja sääntöjen opettelu ovat tärkeä osa sulkapalloharrastusta.
Lapsen tai nuoren itsensä asettamat tavoitteet ovat perusta hyvälle harjoittelulle. Taitojen kehittyminen vaatii paljon toistoja ja omien tavoitteiden tulisi olla realistisia harjoittelumääriin nähden. Monipuolinen liikunta useita kertoja viikossa auttaa uusien taitojen oppimisessa ja liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa.
Harrastuksen aloittaminen
Harjoittelu tapahtuu ikäryhmittäin. Harjoittelun aloittamista tulee tiedustella ryhmien vastuuvalmentajilta. Alle 12-vuotiaat harjoittelevat Koivistonkylän koululla perjantaisin ja 12–15-vuotiaat Pohjois-Hervannan koululla maanantaisin. Lisäksi kilpaileville junioreille on harjoitusvuoroja Syssyn Sulkiksessa ja Ylöjärven Liikuntakeskuksessa.
Syksyllä 2011 harjoitusvuorot alkavat 30.8. lähtien eli viikolla 35. Vapaita paikkoja voit kuitenkin tiedustella myös myöhemmin vuoden aikana. Aloita sinäkin mukava harrastus Sulkasetissa!
