Sulkaset tulee tehostamaan seuran sisäistä ja ulkoista viestintää vuoden 2021 aikana.
”Viestinnän tehostaminen on tärkeää, jotta seuralaiset saisivat aiempaa paremmin tietoa seuran toiminnasta ja tuntisivat kuuluvansa yhteiseen seuraan. Lisäksi viestinnän tehostamisella voidaan tuoda seuraa ja lajia paremmin tunnetuksi”, Sulkasetin päävalmentaja ja johtokunnan jäsen Teemu Ekola kertoo.
Viestinnän tehostamisen tavoitteena on parantaa seuralaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisätä tietoisuutta seuran toiminnasta. Useiden viestintäkanavien käytöllä pyritään tavoittamaan kaikki seuralaiset ja tarjoamaan kiinnostavia uutisia seurasta ja lajista yleisesti.
”Viestinnän tehostamisella pyritään lisäämään seuran johtokunnan toiminnan ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä sekä kannustamaan seuralaisia osallistumaan seuran toiminnan kehittämiseen”, Teemu kuvailee ja lisää:
”Tavoitteena on myös seuran ja lajin tunnettuuden lisääminen ja täten uusien pelaajien saaminen lajin pariin ja seuraan, jotta seuratoiminta pystyisi kehittymään ja kasvamaan entisestään.”
Viestinnän tehostamiseksi Sulkaset palkkaa Hanna Hämäläisen viestinnän tuottajaksi. Hanna opiskelee viestintää toista vuotta Tampereen yliopistossa ja valmistuu valokuvaajaksi kesäkuussa.
”Pelasin nuorempana sulkapalloa kuusi vuotta. On mukava päästä takaisin lajin ääreen”, Hanna kertoo. Kokemusta organisaatioviestinnästä Hannalla on vapaaehtoistyössä partiossa, jossa hän on toiminut luottamushenkilönä viestinnän tehtävissä useamman vuoden ajan.
Viestintää tullaan tehostamaan aktivoimalla seuran sisäistä ja ulkoista viestintää eri kanavissa. Olethan jo laittanut seuran viestintäkanavat seurantaan?
Instagram: @sulkaset
Facebook: Sulkaset ry
Nettisivut: www.sulkaset.fi
Lisäksi seuran sisäinen viestintä tapahtuu myClub-toiminnanohjauspalvelussa.