Sulkapallon senioriluokkien MM-kilpailut pelattiin 28.11.–4.12.2021 Espanjassa Huelvan kaupungissa, Carolina Marín areenalla. Kilpailuihin osallistui 1200 pelaajaa. Tarmo Martikainen pelasi kilpailussa itsensä MS 50-luokassa pronssisijalle.

Tarmon sulkapalloura alkoi lähes 40 vuotta sitten. Iisalmen Sulkasato -seurassa toimi silloin aktiivinen sulkisporukka, johon Tarmon hyvä ystävä houkutteli hänet mukaan. Nykyään Tarmo harjoittelee noin kymmenen tuntia viikossa.

”25–30-vuotiaana tuli harjoiteltua todella paljon. Silloin siemenet tälle lajille on tehty, ja on mukava kerätä hedelmiä näin myöhemmin”, Tarmo naurahtaa.

Liikuntaa Tarmo on harrastanut aina, nykyäänkin hän ”harrastelee kaikenlaista liikuntaa”. Sulkapallossa viehättää lajin eri osa-alueet, joita voi hioa ja harjoitella.

”Onhan tämä hieno laji, jossa yhdistyy tekniikka – lyönti ja liikkuminen – mutta myös fyysinen puoli, kun pitää olla nopea ja kestävä samaan aikaan. Sitten on myös taktinen ja henkinen puoli – miten saa itsestään tarpeeksi irti, kun sitä tarvitaan. Ja näitä kaikkia osa-alueita voi harjoitella, mikä on hienoa”, Tarmo kuvailee.

”Jos oikeasti haluaa pärjätä, pitää pystyä olemaan läsnä ja suoriutumaan asioista. Jos nuorempana olisin tajunnut tämän, olisin harjoitellut asioita eri tavalla.”

MM-kilpailut sujuivat hyvin

Espanjan MM-kilpailuissa Tarmo pelasi kaksinpeliä ja nelinpeliä Pekka Salmen kanssa. Aikaisemmin hän on osallistunut MM-kilpailuihin kahdesti, EM-kilpailuihin kerran.

MM-kilpailuja Tarmo kuvailee monella tavalla jännittäviksi. Muutama viikko ennen kilpailuja osallistuminen oli vielä epävarmaa, koska hän sai tiedon altistumisesta koronavirukselle. Tarmo ei kuitenkaan sairastunut, joten kisamatka toteutui. Koronatilanne näkyi kilpailuissa muutenkin.

”Espanjassa oli tiukat koronarajoitukset. Osallistujilla oli tietyt hotellit ja kuljetukset. Lisäksi kilpailussa oli maskipakko”, Tarmo kertoo ja kuvailee kilpailuja hyvin organisoiduksi.

Kilpailujen rytmi erosi Suomen mallista merkittävästi. Pelit olivat jatkuvasti käynnissä niin, että jokaisena päivänä pelattiin yksi ottelu jokaisesta peliluokasta. Tarmon kohdalla tämä tarkoitti kuuden päivän peliputkea.

”Sain aina edellisenä päivänä tietää, monelta seuraavan päivän peli pelataan. Toisin sanoen aina edellisen pelin jälkeen aloin valmistautumaan seuraavan päivän otteluun. Omalla tavalla tämä on helpompaa, kun on vain yksi ottelu päivässä, mutta toki kilpailuissa pelaa aina kovemmin kuin treenipeleissä.”

Omiin peleihinsä Tarmo oli pääsääntöisesti tyytyväinen. Osa vastustajista oli hänelle jo ennestään tuttuja, mutta joukossa oli myös uusia vastustajia.

”Parissa ensimmäisessä ottelussa vastassa oli minulle ennestään tuntemattomia pelaajia, jotka olivat hankalia vastustajia. Heillä oli hyvä tekniikka, mutta olin fyysisesti parempi. Pystyin pitkittämään palloja niin, että voitin ottelut”, hän summaa.

Tarmo pitää pelaajana vahvuutenaan fysiikkaa. Iän myötä myös nopeuden merkitys on kasvanut oman ikäisten puolella. Lisäksi tekniikassa on kansainvälisen tason lyöntejä, jotka toimivat senioriluokissa ja nuoria vastaan.

”Aika hyvin pelaan tiukoissa paikoissa. En aina voita, mutta saan itsestäni hyvin irti. Harvemmin tulee sellaisia tilanteita, joissa en saisi edes tiukkaa matsia aikaiseksi”, hän pohtii.

Haastattelu päätetään kääntämällä katse hetkeksi tulevaisuuteen.

”Pikkuhiljaa alan harjoittelemaan kisoja varten. Ensi vuonna pelataan SM- ja EM-kilpailut, vuonna 2023 sen sijaan MM-kilpailut Koreassa. Tosin mitään ei ole vielä lyöty lukkoon”, Tarmo kertoo.

 

Kuvat: Tarmo Martikainen